Artistit
Siberia
Virroilta kotoisin oleva Siberia ihastutti ja rikastutti suomalaista musiikkimaailmaa 80-luvun alkupuolella raikkaalla ja erilaisella musiikillaan. The Police- ja reggae-vaikutteet kuuluivat yhtyeen soitossa selvästi tuoden samalla uuden tuulahduksen perinteiseen Suomirock-soundiin. ”Kevät saapuu Siberiaan 1983-1984” -kokoelma julkaistiin 7. helmikuuta 2007.
Nyt Siberian alkuaikojen tuotantoa on viimein saatavana myös cd-muodossa. ”Kevät saapuu Siberiaan 1983-84” kattaa yhtyeen koko Poko Rekords -tuotannon sekä ennen julkaisemattoman ”Jeanne D`Arc” -kappaleen, joka jäi yli ”Lumottua elämää” -maksisinglen äänityssessioista.
Siberian Jari Loisa, Jari Yliaho ja Paavo Kaihola muodostivat toimivan trion, joka aikanaan oli eräs Suomen suosituimpia livebändejä. ”Kevät saapuu Siberiaan” tarjoaa hienon katsauksen yhtyeen alkuaikojen levytettyyn tuotantoon.

Tulevat keikat
- Artistilla ei ole tällä hetkellä tulevia keikkoja.
HUOM! Löydät ajantasaisimmat keikkatiedot ohjelmamyyjän ja bändin sivuilta.