Artistit
Lost Soul Division
Lost Soul Division on orkesteri, jonka tavaramerkiksi on muodostunut sekoitus 60-luvun soundia sekä modernia soundia, vaikutteina mm. U2, The Beatles ja Seattle-bändit. Bändi on kirjoittanut uudelle albumilleen ajatonta, vahvaa musiikkia, joka ajan trendeistä piittaamatta kulkee omaa tietään ja osoittaa kunniaa menneiden vuosikymmenien rock/popille.
Lost Soul Divisionin musiikissa onkin tarttuvuuden lisäksi rohkean haastavia elementtejä jotka muokkaavat uudesta levystä pitkään kuuntelua kestävän elämyksen.
Bändi taru alkoi kesällä 2001, ja se julkaisi debyyttinsä Bound for the Sun syksyllä 2004. Albumi sai arvoistaan huomiota Castaway-singlen päätyessä pohjoismaiden Spiderman 2-soundtrack- versiolle. Myös singlet Release ja Out of here nousivat parin valtakunnallisen radiokanavan yleisösuosikeiksi. Tuolloin bändi tuli tunnetuksi elokuvamaisesta, suuresta, maalailevasta soundimaailmastaan. Nyt, pienen tauon jälkeen, Lost soul division palaa uuden, vahvan ja entistä röyhkeäsoundisemman materiaalin kanssa. Livenä bändi jää mieleen rosoisesta rockistaan ja vahvoista melodioistaan. Vahvat vokaalit ja rohkea livesoundi ovat bändiä parhaimmillaan!

Uutiset
-
04.09.2007
LOST SOUL DIVISION YLEX:N X-RAADISSA!
-
27.08.2007
LOST SOUL DIVISION VIERAANA SUBBARISSA
-
23.08.2007
LOST SOUL DIVISION SINKKULISTAN SIJALLE 11
-
06.08.2007
LOST SOUL DIVISIONILTA TOINEN SINGLE JA LISÄÄ KEIKKOJA
-
27.07.2007
LOST SOUL DIVISION STEREOPHONICSIN LÄMPPÄRINÄ
-
30.05.2007
LOST SOUL DIVISION - HAASTATTELUSSA JA ÄÄNESTYKSESSÄ
-
25.04.2007
LOST SOUL DIVISION LEVYNJULKAISUKEIKALLA!
-
23.04.2007
LOST SOUL DIVISION RADIOISSA
-
19.04.2007
OSALLISTU LOST SOUL DIVISION SKABAAN!
-
02.04.2007
LOST SOUL DIVISIONILTA SINKKU
-
08.03.2007
LOST SOUL DIVISION YHTEISTYÖSSÄ POKON KANSSA
Tulevat keikat
- Artistilla ei ole tällä hetkellä tulevia keikkoja.
HUOM! Löydät ajantasaisimmat keikkatiedot ohjelmamyyjän ja bändin sivuilta.