Artistit
Home Junior
Home Juniorilta julkaistiin maaliskuussa odotettu albumi Christine´s Road, jolle on tallentunut musiikin viidakosta useampikin aarre. Bändin kyky sekoittaa angstiset ajatuksensa riemukkaaseen punkrockiin ei jätä elefanttiakaan kylmäksi. Vauhdikkaiden biisien tarttuvat melodiat ja kantaaottavat sanoitukset pistävät jokaisen rokkarin paukauttamaan kaljatölkin otsaansa ja laulamaan mukana: - I´ll stick around and see the shit go down!
Viime syksynä julkaistu Home Juniorin ep Eternal Play sekä alkuvuodesta julkaistu sinkku The Dirty Ghost Of Harmony antoivat esimakua monipuolisesta albumista, jolla energiset rallit kohtaavat kunnianhimoiset sovitukset ja heleät stemmalaulut. Jyväskyläläiskolmikko tuli alunperin tutuksi voitettuaan Ääni ja Vimma -kisan viime vuonna. Home Junior tunnetaan myös railakkaana ja hauskana live-bändinä. Bändi on keikkaillut ahkerasti koko kevään ja jatkoa luvassa kesälläkin.
Uutiset
-
17.07.2009
Pokon artisteja tänä viikonloppuna monilla festareilla!
-
26.02.2009
HOME JUNIORIN ALBUMI JULKAISTAAN 18.3.
-
15.10.2008
HOME JUNIORIN EP ULKONA
Tulevat keikat
- Artistilla ei ole tällä hetkellä tulevia keikkoja.

