Artistit
Nerdie
Nerdee oli suomalainen popyhtye.
Yhtyeen historia alkaa vuodesta 1995, kun lukiossa perustettiin yhtye Nerds. Nimi tuli siitä, kun Annu Matilainen voitti pukeutumiskilpailun äitinsä vaatteilla; hän esitti nörttiä. Tästä kokoonpanosta vain Matilainen on Nerdeessä.
Jäsenet vaihtuivat, musiikistakin tuli rockimpaa ja yhtyeen nimeksi muutettiin Nerdie. Debyyttialbumi All About You julkaistiin vuonna 2000.
Parin vuoden hiljaiselon jälkeen yhtye uudistui taas: Jaakko Kämäräinen lähti ja nimeksi tuli Nerdee. Tällä kokoonpanolla Nerdee julkaisi Diamond Station -albumin. Se sisälsi muun muassa uuden version debyyttisinglestä ”Little Words”. Kappale ”Cold” oli Levottomat 3 -elokuvan tunnuskappale, joten yhtye sai odotettua lisähuomiota.
Riikka Sipponen lähti ulkomaille opiskelemaan, joten Walls Aroundilla, Nerdeen kolmannella albumilla, bassoa soittaa Luis Herrero.
Valtaosa kappaleista on Emily Handleyn ja Annu Matilaisen säveltämiä ja sanoittamia, mutta myös muut jäsenet ovat osallistuneet joidenkin kappaleiden tekoon.
Yhtye julkaisi kokoelma-albumin ja jäi tauolle keväällä 2007, mutta ilmoitti helmikuussa 2008 hajonneensa.
Tulevat keikat
- Artistilla ei ole tällä hetkellä tulevia keikkoja.
