Julkaisut
Aksu
OIOIOI
- Julkaisupäivämäärä: 09.05.2007
- Formaatti: CD
- Julkaisukoodi: JKCD 01
Ikinuoren Aksun toinen levy ”OIOIOI” julkaistaan Pokon Jokamies-levymerkin kautta toukokuun alussa. Ensimmäinen sinkkulohkaisu, herttainen tanssihitti ”Ei sen niin oo väliä” kohosi jo huhtikuussa Radio Helsingin soitetuimmaksi kappaleeksi.
Aksun ensimmäinen levy nimeltään ”Suomen vanhin tenavatähti” julkaistiin vasta noin vuosi sitten. Uuden “OIOIOI”-levyn kappaleissa on edelleen mukana tuttu elektroninen poljento, joista löytyy viitteitä niin punkista kuin Leevi and the Leavingsistä. Tempoltaan levy on rauhallisempi ja tyylillisesti debyyttiä huomattavasti rikkaampi. Kappaleista löytyy ihastuttavia tarinoita esimerkiksi konnaripojasta, suursyömäristä ja satuprinsessasta.
Aksun ja hänen orkesterinsa hurjan keikkakunnon voi todeta keikoilla kesällä ja syksyllä 2007. Orkesterissa vaikuttaa jäseniä mm. Reginasta ja Boys Of Scandinaviasta.

- Artistit: Aksu
- Aksu -kotisivut
- Ohjelmamyynti: GAEA Booking
Biisilista
1. Ei sen niin oo väliä
2. Konnaripojan tarinat
3. Kaikkien aikojen matka
4. Fiilis
5. Aaveilu
6. No johan nyt on kumma!
7. Satuprinsessa
8. Suursyömäri
9. Ei ihan vielä!
10. Jangsteri vain