Julkaisut
Musta Joutsen
Jossakin on vikaa
- Julkaisupäivämäärä: 13.06.2007
- Formaatti: CDS
- Julkaisukoodi: PSCD 286
Keväällä 2006 perustettu Musta Joutsen on Poko Rekordsin uusin artistikiinnitys. Yhtye soittaa omanlaistaan aikuista suomirockia intensiivisellä ja kurinalaisella otteella. Ensimmäinen single, tarttuva ”Jossakin on vikaa” tuli tutuksi jo tämän kevään ”Suomirockia 12”-kokoelmalla ja se julkaistaan virallisesti singlenä 13. kesäkuuta 2007. Kevään 2007 yhtye on viettänyt studiossa debyyttilevyään tehden.
Mustan Joutsenen musiikki on pääasiassa kitaristi Toni Loimunevan säveltämää ja sanoittamaa, mutta laulaja Katriina Wiiala tuo kappaleisiin oman naisellisen näkökulmansa, ja lopullinen sovitustyö tehdään koko bändin voimin. Näyttävä laulaja Katriina tunnetaan mm. lyhyeksi jääneestä laulajanpestistään Stratovariuksessa.
Debyyttisingle ”Jossakin on vikaa” on hengästyttävän raivoisasti eteenpäin rullaava kappale, jonka aineksina ovat ihmissuhdekuviot ja niiden vaikeus. Musta Joutsen nousee nyt ylväästi suomirockin taivaalle. Bändi on lähdössä myös keikoille; keikkamyynnistä vastaa Jouko J. Karppanen.
Biisilista
1. Jossakin on vikaa



