Julkaisut
iRonica
Vivere
- Julkaisupäivämäärä: 18.03.2009
- Formaatti: CD
- Julkaisukoodi: GOOD 67
Pohjois-Pohjanmaalta sikiää vihaista metallia. Vuonna 1999 perustetun iRonican juuret ovat samaisella peruskalliolla ja äidinmaidon mukana on virrannut kavereihin vihan ja vitamiinien lisäksi myös melankoliaa ja synkkyyttä, joista ammentaa biisejä.
Tuoreen albumin on tuottanut studiovelho Hiili Hiilesmaa (The 69 Eyes, Apocalyptica, HIM, Lordi, Sentenced). Luvassa on albumi, jonka soundeista, menosta ja asenteesta ei tule tymäkkyyttä, vihaa, myrskyä ja munaa puuttumaan. Tulossa on keitos, joka on maustettu raskailla aineksilla unohtamatta koukuttavia melodioita. Bändin metalli on nyansseja täynnä - rauhallisesta tunnelmoinnista liikutaan väkivaltaiseen mättöön ja päinvastoin. Bändi lähtee uuden levyn myötä keikkailemaan kotimaan kenttien lisäksi myös ulkomaille. iRonica on tuore tuulahdus metallikentän testosteronimahtailuun.
Biisilista
1 Dive
2 Stop Me
3 So Fades The Memory
4 From The Dark
5 Little Princess
6 Dead Hope
7 Suffer For You
8 The Beast
9 Reflections



