Uutiset
ISMO YLEX:N AAMUSHOWSSA

Ismo Alanko on vieraana YleX:n aamushowssa keskiviikkona 28.2. klo9. Mies kertoo muun muassa pian alkavasta Ismo Alanko Teholla -kiertueesta. Haastattelu näkyy suorana myös TV2:lla.
- En pysty olemaan pois ihmisten ilmoilta kovin pitkää aikaa. Se on niin verissä se musisointi. Puoli vuotta alkaa olla maksimi poissa lavoilta. Sitten tulee pakottava tarve päästä keikalle, kertoo Ismo Alanko.
Vuodesta 1997 lähtien eri kokoonpanoissa toiminut Ismo Alanko Säätiö asettui telakalle viime kesän keikkojen jälkeen. Nyt yhtyeen viimeisistä esiintymisistä on kulunut lähes puoli vuotta ja sen johtajan menojalka on ruvennut vipattamaan. Niinpä suomalaisen rockin keskeisiin tekijöihin lukeutuva Ismo Alanko ja lyömäsoitintaiteilija Samuli ”Teho” Majamäki lähtevät maaliskuun alussa konerttikiertueelle. Ismo Alanko Teholla -turneella kaksikko esittää kappaleita Alangon pitkän uran varrelta.
- Me tehtiin jonkun verran keikkoja kahdestaan 90-luvun lopussa ja nyt muutama keikka tämän uuden dvd:n (Taiteilijaelämää vuosilta 1989-2006) julkaisun yhteydessä. Ne toimivat niin hyvin, että ajateltiin lähteä oikein kiertueelle, kummastelee Alanko nopeaa päätöstä.
- Periaatteessa tämä kiertue juontaa juurensa siihen, että haluan ottaa soolokeikkailun taas hallintaan. Tein joskus 90-luvulla jopa lukuisia keikkoja sisältävän rundin itsekseni. Se oli helvetin nastaa.
- Tämän kiertueen idea on, että biisit itsessään ovat mahdollisimman paljaina läsnä, sellaisina kuin ne on sävelletty. Tehon kanssa lähden liikkeelle siksi, että kappaleisiin saadaan tarvittaessa lisää sävyjä ja vähän lihaa luiden ympärille. Kahdestaan soittaminen on hauskaa ja arvaamatonta. Ajatus on sellainen, että lava toimii rajattuna tilana, jossa on kaksi ukkoa ja ne tarttuu milloin mihinkin soittimeen. Meillä on hallussa aikamoinen soitinarsenaali.
Tulevalla kiertueella Ismo Alanko tulee laulamisen ohella soittamaan kitaraa, pianoa ja selloa.
Ismo Alanko Säätiössä 1997 – 2002 soittaneen ja parhaillaan ensimmäistä soololevyään valmistelevan Teho Majamäen soitinvalikoimaan kuuluvat erilaiset lyömäsoittimet ja kosketinsoittimet.
Jos on Ismo Alanko Teholla -kiertueen perusasetelma kiinnostava ja yllätyksellinen, niin sellaiseksi tulee muodostumaan myös esitettävä repertuaari.
- Me soitetaan mun biisejäni. Vielä ei tosin ole tietoa, että mitä niistä, nauraa Alanko.
- Meillä on käytössä satojen kappaleiden valikoima. Täytyy yrittää käyttää mielikuvitusta.
- Varmasti on siis luvassa myös sellaisia harvinaisia numeroita, joita ei ole esitetty viime aikoina. Uskoakseni siitä tulee aika mehevä kokoelma kaikilta aikakausilta, kertoo Alanko.
Lisätietoa
- Artistit: Ismo Alanko
Muut artistin uutiset
-
16.04.2007
ISMO ALANKO JUMALANA TV:SSÄ
-
30.08.2006
HEINOLA SINFONIETTA - ROCK 2005 DVD NYT KAUPOISSA!
-
14.08.2006
HEINOLA SINFONIETTA - ROCK 2005 KONSERTTIDVD TULOSSA 23.8.!
-
27.03.2006
ISMO ALANKO LISTA-VIERAANA!
-
07.03.2006
ISMO ALANKO TUOMAS&JUUSO EXPERIENCESSÄ!
-
02.03.2006
ISMO ALANKO SÄÄTIÖ KAMPIN AVAJAISISSA!
-
09.02.2006
SÄÄTIÖN "RUUHKAINEN TAIVAS" NYT ENNAKKOKUUNTELUSSA!
-
01.02.2006
ISMO ALANKO SÄÄTIÖLTÄ UUSI SINKKU!
-
25.01.2006
ISMO ALANKO SÄÄTIÖ ILOSAARIROCKIN JUHLAKONSERTISSA!
-
08.11.2005
ISMO ALANGOLLE KULTAA JA PLATINAA!
-
02.08.2005
MINÄ JA POJAT KULTAKANTAAN!
-
09.05.2005
SIELUN VELJET -LEVYT REMASTEROITU!
-
06.05.2005
ISMO ALANKO SÄÄTIÖLTÄ LIVE DVD
-
04.01.2005
ISMON RUUVAA, VÄÄNNÄ, SÄÄDÄ, HINKKAA -VIDEO PYÖRII SUBILLA!
-
08.12.2004
ISMO ALANKO SÄÄTIÖ LIVENÄ SUBTV:SSÄ
-
11.11.2004
ISMO ALANKO SÄÄTIÖLTÄ UUSI SINGLE!!
-
22.09.2004
ISMO ALANKO SÄÄTIÖ TOUHUAA!
-
16.09.2004
ISMO ALANKO HYPPÖNEN-ENBUSKEN VIERAANA
-
30.08.2004
ISMO ALANKO SÄÄTIÖN "MINÄ JA POJAT" TOISTA VIIKKOA YKKÖSENÄ!
-
10.05.2004
ISMO JA PENTTI
-
23.04.2004
ISMO ALANGOLLE NETTISIVUT
-
01.04.2004
ISMO ALANKO JULKAISI KIRJAN
-
21.01.2004
ISMO ALANKO SÄÄTIÖLTÄ LIVELEVY

