Uutiset
ANTTI KLEEMOLAN 10 KOHTAUSTA

Uusi albumi ilmestyy 27.8.2008
Pianistilaulaja Antti Kleemola julkaisee elokuussa toisen albuminsa "10 kohtausta". Esimakua levystä saatiin menevistä sinkuista "Mä en pelkää mitään" sekä "Joensuu- New York", jotka molemmat soivat tiuhaan radioaalloilla kevään ja kesän aikana.
Uudella albumilla Kleemola näyttää jälleen kyntensä taitavana biisinikkarina. Tarttuvien kappaleiden sanoituksissa liikutaan arkisissa, koskettavissa tarinoissa vaipumatta kuitenkaan suomalaisille tyypilliseen melankolian ikeeseen. Voisi jopa sanoa, että Kleemola tekee arjesta musikaalia..
Antti Kleemolan ura on ollut värikäs. Hän ponnahti koko kansan tietoisuuteen syksyllä 2006 julkaistuaan debyyttialbuminsa "Jotain parempaa", jolta tulivat tunnetuksi radiohitit "Timo tahtoo", "Auta mua" sekä herkkä "Marikan haaveet".
Musiikin monitoimimies on tehnyt lisäksi hittejä mm. Jipulle, Katri Ylanderille, Laura Voutilaiselle, Paula Koivuniemelle sekä Yö-yhtyeelle. Kleemola on soittanut useissa bändikokoonpanoissa kaikkea heavystä funkkiin, säveltänyt musikaaleja ja menestynyt sävellyskilpailuissa.
Antti Kleemola netissä:www.anttikleemola.com/
Kuuntele biisejä MySpacessa.
Lisätietoa
- Artistit: Antti Kleemola
Muut artistin uutiset
-
07.05.2010
Antti Kleemola sunnuntaina äitienpäiväkonsertissa MTV 3:lla!
-
13.04.2010
Antti Kleemola Iskelmän viikonloppuvieraana!
-
15.01.2010
Antti Kleemola Suomen Euroviisufinaaliin
-
14.01.2010
Antti Kleemola vieraili Huomenta Suomessa
-
11.01.2010
Antti Kleemola Euroviisu-karsinnoissa tämän viikon perjantaina!
-
01.12.2009
ANTTI KLEEMOLAN EUROVIISUKAPPALE JULKI
-
29.11.2006
ANTTI KLEEMOLAA HAASTATELLAAN RADIO SALMISESSA
-
28.11.2006
ANTTI KLEEMOLA -KISA KÄYNNISSÄ RADIO SUOMIPOPILLA
-
21.11.2006
Antti Kleemola Radio Suomipopin Iltapäivässä ja Discopressin sivuilla
-
06.09.2006
ANTTI KLEEMOLALTA TOINEN SINGLE!
-
24.05.2006
ANTTI KLEEMOLAN SINKKU NYT SAATAVILLA!
-
27.04.2006
VILLE LEINONEN JA ANTTI KLEEMOLA BAARISSA!

