Uutiset
15.09.2009
Pate Mustajärvi julkaisee levyllisen Juicen kappaleita

"Ollaan ihmisiksi" -levy julkaistaan 21.10.2009
Popeda-yhtyeen veturina tunnettu Pate Mustajärvi on bändin ohella ehtinyt rakentaa myös omaa soolouraansa. Sysäyksen tähän antoi vuonna 1983 yhdessä Juice Leskinen Grand Slamin kanssa levytetty "Elämässä pitää olla runkkua / Yhdessä itkien" -single, joka oli iso hitti ja aloitti Mustajärven ja Leskisen työtoveruuden. Vuosien saatossa toveruus muodostui ystävyydeksi kunnes Leskinen siirtyi johtamaan taivaallista orkesteria vuonna 2006.
Kolme vuotta Juicen poismenon jälkeen Mustajärvi on valmis julkaisemaan levyllisen hyvän ystävänsä, sanoittajalegenda Leskisen kappaleita. Biiseiksi valikoitui Mustajärvelle itselleen tärkeitä Juice-biisejä kuten jo singlenä julkaistu "Kaksoiselämää" sekä "Vaiti, aivan hiljaa" ja Juicen opetus sekä levyn nimikappale "Ollaan ihmisiksi". Mukana on myös Juicen Patelle kirjoittamat kaksi kappaletta "Terva ja höyhenet" ja "Ennen vanhaan ikurissa", joita ei ole aiemmin julkaistu. Nyt sanoitukset on kaivettu kätköistä ja kitaristina levyllä toimiva Ari Kankaanpää on tehnyt kappaleisiin sävellykset.
Keskiviikkona 21.10 julkaistavalla "Ollaan ihmisiksi" levyllä kohtaavat manserock-ikonien, Juice Leskisen terävä kynä sekä Pate Mustajärven tunnetta täynnä oleva tulkinta.
Muut artistin uutiset
-
19.12.2011
Pate Mustajärvestä dokumentti TV2:lla
-
23.05.2011
Pate Mustajärvi Leijonien kultajuhlassa Tampereella
-
01.02.2011
Pate ja Olli ehdolla Iskelmä-gaalassa
-
10.12.2010
Pate Mustajärvi esiintyi Plan-illassa 12.12.
-
09.12.2010
Pate ja Olli hyväntekeväisyys-konsertissa
-
29.11.2010
Paten Musta-albumista kultapainos
-
28.10.2010
Pate jakaa nimmareita Helsingin musiikkimessuilla
-
26.10.2010
Pate esillä medioissa, livelevyt ulkona ke 27.10.
-
08.09.2010
Paten konserttitaltiointi TV2:lta
-
27.05.2010
Pate Mustajärven Musta-albumi listaykköseksi!
-
18.05.2010
Etsi ja löydä Pate-pokerisalkku!
-
05.05.2010
Paten haastattelu Radio Suomen Kantritohtorissa
-
28.04.2010
Pate Mustajärveltä levyllinen Cashia!
-
26.04.2010
Pate Mustajävi - Miten minusta tuli minä?
-
09.03.2010
Pate Mustajärvi NRJ:llä ja Suomipopilla!
-
16.02.2010
Patesta Vuoden tamperelainen!
-
22.01.2010
Pate vierailee tv-sarjassa
-
11.01.2010
Pate Mustajärvi ehdolla Vuoden tamperelaiseksi!
-
08.12.2009
Patelle lisäkonsertti Tampereelle huhtikuussa
-
04.12.2009
Pate signeerasi kypärän
-
26.11.2009
Patea jututetaan Ylen Radio Milleniumissa
-
04.11.2009
Paten "Ollaan ihmisiksi" -albumille kultaa!
-
29.10.2009
Pate listaykköseksi!
-
20.10.2009
Pate Mustajärvi soolokiertueelle
-
02.10.2009
Pate sai ansiomitalin!
-
10.08.2009
Paten Kaksoiselämää-sinkku ilmestyy keskiviikkona
-
27.07.2009
Pate tulkitsee Juicea
-
22.08.2006
PATE MUSTAJÄRVI KULKEE MIEHEN TIETÄ!

